Perjantaiaamuna Jannen ja Hannan kämpillä oli vilkasta. Hanna lähti Siikalahdelle tekemään lintulaskentaa jo aamuneljältä. Itse heräsin tuntia myöhemmin ja suuntasin niin ikään Siikalahdelle. Janne puolestaan lähti seitsemän maissa duuniin. Ennen tornille menoa kävin ensin Härskiinmutkassa, jossa kuulin vuoden ensimmäisen rantasipin ja Raikanniemessä, jossa lauloi peukaloinen. Siikalahden tornilla oli hiljaista – havikseeni päätyivät vain pari allia ja uivelopari, mutta koskapa olin sopinut tornille treffit Alakojolan Mikon kanssa, viihdyin siellä parisen tuntia.
Aamukahdeksalta Hannalla oli päivän laskenta valmiina, ja heitin hänet autolla kotiin, ja päätin itsekin ottaa muutaman tunnin nokoset. Juuri kun yritin nukahtaa, lensi talon yli tundrahanhiparvi – ja myöhemmin kuulin Mikon laskeneen Siikalahdella tuhatkunta muuttavaa hanhea. Janne kotiutui jo ennen puoltapäivää ja aloimme kehittää loppupäivälle varsin hurjaa retkisuunnitelmaa – päätimme siirtyä Virolahdelle! Aloimme kasata tavaroitamme Jannen autoon ja siinä sivussa löytyivät pihalta kultarinta ja hernekerttu. Startattuamme kohti etelää tuli ensimmäinen äkkijarrutus Rautjärven Lamminkylällä, jossa erään hakkuuaukon reunassa istui sähkölangalla kangaskiuru. Ensimmäinen varsinainen retkikohteemme oli Joutsenon Konnunsuo, jossa oli ollut - ja oli edelleen - komeasti hanhia. Laskimme lintutornista peräti 1134 tundra-, 430 valkoposki-, 100 metsä- ja 5 lyhytnokkahanhea ja löysinpä lintumassasta merihanhenkin. Seuraavaksi siirryimme muutaman mutkan kautta Lappeenrannan Rasalaan, jossa jo pitempään viihtynyt nuori (siis 2kv) punajalkahaukkanaaras näyttäytyi komeasti ja antoi Jannen jopa videoida tekemisiään.
Jatkettuamme kohti Virolahtea tuli häly, että Väkevänjärvellä oli juuri nähty kiljukotka. Ajelimme paikalle, mutta jouduimme tyytymään vain mehiläishaukkaan ja puoleensataan joutseneen. Pistäydyttyämme kaupassa pääsimme viimein määränpäähämme Virolahden Lakakalliolle, jonka laelle ajoimme automme parkkiin. Paikalta löytyivät myös Suojarinteen Miika (eli Potu), jonka seuraksi olimme menossa, sekä Könösen Jukka ja Kärkkäisen Kari. Pystyttäessämme telttaamme staijikallion kupeeseen pojat huusivat meidät katsomaan illan ensimmäistä muuttoparvea eli 23 pikkujoutsenta. Vaikka kalliolta oli yllättävän pitkä matka itse merelle, hoituivat jo ennen muuton alkua vuodenpinnoiksi haahka ja räyskä – ja olipa kallion laella lennähdellyt töyhtötiainenkin itselleni vuodari. Kun muutto viimein alkoi, alkoi lintua liikkua tosi rajusti. Hämmästelin aluksi ääneen, että eikö kukaan pidä kirjaa muuttajamääristä, mutta kohta meno taivaalla oli jo sellaista, että oli pakko nöyrtyen todeta, että eipä noita oikein voi laskea. Tuhansien ja tuhansien vesilintujen ryöppy muutamassa iltatunnissa oli huikaiseva kokemus, varsinkin kun illan edetessä muutto siirtyi yhä selvemmin suoraan yllemme. Alli- ja mustalintuparvien ohella näimme hämmästyttävän määrän pilkkasiipiä – suurimmasta näkemästämme pilkkasiipiparvesta laskettiin viereisestä Hurpunniemestä 1400 lintua(!), ja Jannen arvio iltamuutosta oli 4300 pilkkasiipeä, 3000 allia ja 2000 mustalintua – mutta veikkaanpa ainakin kahta pienempää lajia muuttaneet vielä runsaasti tuotakin enemmän. Noiden lajien ohella näimme myös mm. jonkin verran hanhia, 47 pikkujoutsenta ja 20 lapasotkaa. Illan pimettyä istuskelimme jonkin aikaa kallion laella Potun ja Jukan seurana, ja painuttuani telttaan yöpuulle kuuntelin vielä pitkän tovin yläpuolellamme jatkuvaa mustalintujen viheltelyä, joka tuntui olevan lähes tauotonta. (158)
