Keskiviikko meni pääosin kotioloissa - tosin kun olin pihaterassilla käymässä läpi parin viikon sanomalehtiä, havahduin tiiran varoitteluun. Vilkaisin äänen aiheuttajaa kohti ja huomasin taivaalla lentävän tiiran vieressä haukan. Muuttohaukkahan se siinä paineli juuri siihen suuntaan, missä tiesin lähimmän reviirin sijaitsevan. Iltapuolella patsasteli pihanurmikolla lehtokurppa.
Torstaiaamun teemana piti olla yhden muuttohaukkasuon tarkastaminen, mutta vesisade sai minut suuntaamaan ensin jätevesijärvelle tarkistamaan paikan kahlaajatilannetta. Tyllejä oli nyt 14, liroja 10, suokukkoja 5, rantasipejä 4, kuoveja 2 ja valkovikloja 1. Lisäksi altaalla lensi kuuden pikkukuovin parvi. Kävin välillä kotona tankkaamassa jo toiset aamukahvit, ja jatkoin sitten haukkasuolle. Vanhoilla pesimämättäillä oli hiljaista, mutta kolme surisevaa jänkäsirriäistä piristi kuitenkin tunnelmaa. Sitten alkoi kuulua haukkaemon varoittelua, ja samasta suunnasta josta näin emon lähestyvän minua, näin toisen haukan lentävän matalalla metsän sisälle. Kohta emolintu palasi samaan metsikköön puun latvaan istumaan ja huomasin äsken näkemäni nuoren linnun istuvan kannon nokassa emon istumapuun alla. Lähdin pikku hiljaa lähestymään nuorukaista, ja niinhän siinä sitten kävi, että pikainen spurtti linnun yrittäessä lentoon kannatti, ja sain kiinni tuon komean nuoren naaraan. Rengastettuani linnun kävin etsimässä suolta tämänvuotisen pesimäpaikan emon varoitellessa edelleen ympärilläni. Varoittelun syy selvisi kohta, sillä emon lennettyä seuraavaan metsänreunaan, istui siellä noin 10 metrin korkeudella männyssä toinen nuori haukka.
Haukkatilanteen selvitettyäni jatkoin vielä jonkin aikaa retkeilyä atlaksen merkeissä, ja mentyäni erään pikkulammen rantaan kiikaroimaan löytyisikö sieltä kuikkia, kuulin yhtäkkiä takaani sihinää. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä on käärme (vaikka en muista olenko koskaan käärmeen sihinää edes kuullut) – ja näinhän se oli; takanani oli kyy! Singahdin saman tien autolle hakemaan kameraa, mutta vaikka en ollut poissa kuin parikymmentä sekuntia, ehti kärmes kadota. Etsiessäni sitä varvikosta, juolahti jossakin vaiheessa mieleeni, että pelkät sandaalit jalassa tämä ei ehkä olekaan mitään maailman fiksuinta hommaa… No, kärmes tosiaan katosi ja jäi kuvaamatta, mutta oli minulle ensimmäinen kyyhavainto Lapista! Retken lopuksi kolusin mm. Ketolassa olevaa sorakuoppaa, jossa oli ihan komea törmäpääsky-yhdyskunta. Eräällä lähilammella lenteli myös törmäpääskyjä, jotka hakivat vedestä jotain syötävää niin, että vesi oikein loiskui niiden käydessä pinnassa.
