Uuden vuorokauden ensimmäinen tavoite oli kottarainen, joka löytyikin pesänsä vierustalta Lämsänkylästä. Läheisen suon komppaus tuotti pojille jänkäsirriäisen, jonka jälkeen lähdimme palailemaan kovaa kyytiä kohti keskustaa. Kylältä saimme ensin sinitiaisen (pöntöstä), ja jatkoimme sitten kaatopaikalle, josta ei kuitenkaan mitään uutta irronnut. Selkälokinkin olivat pojat hoitaneet jo Kemilästä samalla kun itse koetin etsiä pusikoista uusia laululintuja.
Kaatopaikalta palatessamme päätimme vielä kertaalleen pyörähtää Vihtasalmella, jos siellä olisi edes jokin parempi vesiäinen paikalla, vaikka illalla sielläkin oli ollut hiljaista. Tarmon tosin jätimme matkan varrelle komppaamaan potentiaalista pohjansirkkumetsää. Vihtasalmen tornilta löysimme kuin löysimmekin piilottelevan heinätavikoiraan, ja palatessamme oli Tarmo juuri löytänyt tiksuttavan pohjansirkun, jonka nähtyämme jatkoimme viimein kohti pohjoista.
Keskustan ja Rukan välimaastossa näimme ensin kuukkelipoikueen Nissinvaarassa ja kohta myös lapintiainen hoitui pesänsä suulta. Komppaillessani joitakin lupaavan näköisiä pusikoita kävivät pojat hoitamassa kanahaukan ja löysivät tienvarresta ukkometsonkin. Sen sijaan hetkeä myöhemmin tienvarteen jääneen Tarmon kuulemaa närheä emme valitettavasti onnistuneet paikkaamaan, joten laji jäi saamatta.
Omalta osaltani kaikkein kiinnostavimman kohteen eli Valtavaaran ja Rukan alueen hoidimme loppujen lopuksi varsin nopeasti. Syynä oli kiusallisen kovaksi noussut tuuli, joka hankaloitti suuresti äänten kuulumista. Kävelimme ensin lyhyen lenkin Valtavaaran eteläosassa, jossa – vaaran suojapuolella – lauloivat niin peukaloinen kuin tiltalttikin. Sitten ajoimme lähelle Konttaisen parkkipaikkaa, jossa kuului Jyrkin pohjustama idänuunilintu, ja parkkipaikalle kantautui jo sinipyrstönkin laulu. Seuraava kohteemme, Jyrkin pari päivää aikaisemmin löytämä pensaskerttu, ei sen sijaan löytynyt, ja myös Rukan rinteiden komppaus kivitaskun toivossa osoittautui jo lähes myrskyisiksi muodostuneissa oloissa turhaksi. Hyvä retkipinna sen sijaan oli muutamaa päivää aikaisemmin Lintutiedotukseen tulleiden nuottien perusteella Rukan Saarualta bongaamamme virtavästäräkki, jonka laulunsäe kuului muutamaan otteeseen lähikoivikosta. Seuraava kohteemme, muuttohaukka, sen sijaan petti, sillä rinteessä pesivät haukat pysyivät kovassa tuulessa visusti piilossa.
Ralliajan lähestyessä loppua jatkoimme edelleen pohjoiseen, josta yritimme hakea meiltä vielä puuttuvia vesilintuja ja hoidimme mustakurkku-uikun joltakin edellisvuotiselta esiintymispaikalta. Viimeiset kolme varttia ajelimme epämääräisiä metsäautoteitä ja löysimme yhden sääksenpesänkin, mutta lisälajeja ei enää herunut. Tunnelma oli kuitenkin olosuhteisiin nähden varsin hyvä, sillä vaikka lajit tuntuivat olleen kiusallisen tiukassa, oli meillä ollut ajoittain tuuriakin niiden suhteen. Lajimäärämme 114 ei tosin ollut kauhean korkea, mutta veikkasimme muillakin olleen nihkeää vesilintujen ja kahlaajien vähyyden ja aamuna nousseen tuulen takia.
Olin jo ralliin ilmoittautuessani sanonut, etten jäisi vasta klo 17 alkavaan purkuun, sillä tämä oli jo kolmas pinnarallini parin viikon sisällä, ja olin siis ollut turhankin paljon poissa kotosalta. Myös Tarmolla oli joku meno, joten jouduimme jättämään ”Taigametsän tarmokkaat” joukkueen edustamisen Jyrkin harteille. Vielä kotimatkalla kohdalleni osui yksi hyvä laji – ja itse asiassa jo vuodenpinna n:o 203 - sillä havahduin lähellä Posion kuntarajaa kaarrelleeseen petoon. Pysähtyessäni tien sivuun ja linnun muutettua kaartelemisen syöksyilyksi tajusin kohta katselevani vanhaa soidintavaa maakotkaa! Iltasella kuulin joukkueemme sijoittuneen järkyttävän tasaisessa kisassa sijalle 10, vaikka jopa kakkossija jäi meiltä vain kolmen lajin päähän!! Sen verran noin tiukasta tuloksesta jäi kyllä hampaankoloon, että voi olla, että Taigametsän tarmokkaat nähdään Kuusamossa tulevinakin vuosina!? (203)
