Aamu valkeni edelleen tuulisena ja päätimme lykätä lähtöä tunturiin tunnilla. Kuitenkin aamukahdeksan maissa olimme jo aloitusasemissa Pulmankijärven eteläpäässä. Kun juuri mitään korppia kummempaa ei aluksi näkynyt, lähdimme ajelemaan järven rantaa seuraillen kohti pohjoista. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme, josta näki järven eteläpään, oli jo sen verran hyvä, että siinä vaiheessa kun vastarannalle ilmaantui seitsemän tunturikihun parvi (klo 8:30), totesimme rallin alkaneen. Samoilta jalansijoilta kuittasimme molemmat tavalliset kuikkalinnut, haapanan, telkän, tukkakoskelon, kalalokin, lapintiiran, pajulinnun ja urpiaisen, ja yllätykseksemme myös kaksi pohjoista kohti lentänyttä kurkea. Valuessamme taas pohjoista kohti saimme järven rannoilta listoillemme myös piekanan, tyllin, rantasipin, västäräkin, niittykirvisen, leppälinnun, punakylkirastaan, järripeipon ja pajusirkun, ja tunturiylängölle noustuamme kapustarinnan, sinirinnan ja lapinsirkun, ja näimme taas yhden tunturikihunkin. Laskeutuessamme kohti Nuorgamia näkyi Tenovarressa paljon lintuja, ja kylälle päästyämme olivat myös sinisorsa, haapana, tavi, suokukko, liro, varis ja harakkakin listattu.
Pikainen kiertely Suomen pohjoisimmassa kylässä tarjosi vielä räkättirastaan ja varpusen, jonka jälkeen lähdimme kohti Utsjokea. Tenovarressa näkyi lähinnä tukkakoskeloita, mutta jo Alakönkäältä löytyi parvi harmaalokkeja sekä rautiainen ja tundraurpiainen. Matkan edetessä löysimme jokivarresta myös mm. kolme kaakkuria, kolme punajalkavikloa, kaksi ampuhaukkaa ja piekanan. Käynti Ailigaksen huipulla tuotti vain parven kivitaskuja (4 kpl) ja kohta löysimme itsemme Utsjoen kirkonkylältä kahvipöydästä Westerlundin Karin luota. Toki arvokasta ralliaikaa ei pitäisi käyttää sisätiloissa istumiseen, mutta koskapa ikkunan takana olevalla ruokinnalla piipahti viherpeippojen, punatulkkujen ja urpiaispoikueen lisäksi myös lapintiainen, oli riski ottamisen arvoinen.
Seuraavat etappimme löytyivät Nuvvuksen - Dalvadaksen alueelta, jossa ensin yritimme kuulostella sepelrastasta, ja sitten hakea Teppanansaaresta jotain parempia vesiäisiä – mutta ainoaksi uudeksi lajiksi saimme vain jouhisorsan. Vasta Piesjängällä alkoi taas tosissaan tapahtua. Jo poroerotuspaikalla näkyi mm. korppeja ja useita (>20) tunturikihuja. Jätimme jalkavaivaisen Topin päivystämään poroaidalle ja jatkoin Allun kanssa jängälle. Komppaus tuulessa ja räntätuiskussa kannatti, sillä palatessamme parin tunnin päästä takaisin olimme löytäneet mm. 6 pilkkasiipeä, 4 mustalintua, 2 allia, useita tukkasotkia, pari pikkukuovia, mustaviklon, jänkäsirriäisen, 6 vesipääskyä ja useita keltavästäräkkejä. Yksi toivelajimme eli punakuiri tuntui olevan tiukassa, ja vasta palatessamme jängältä kuulimme kertaalleen lajin äänen. Saavuttuamme poroaidalle yksinäinen kuiri kuitenkin ponkaisi iloksemme lentoon aivan polun vierestä. Aidan viereisestä lammikosta löysimme vielä lapinsirrin ja kuittasimme erään ladon seinustalla värjöttelevän Topin löytämän tuulihaukan.
Matka jatkui nyt kohti Inaria, ja Aksujärveltä löysimme joutsenparin ja uivelon, ja Kaamasen lintutorniin näkyi noita jälkimmäisiä muutama lisää, ja lisäksi sinne kuului taivaanvuohen kitkutusta. Kahvitauko Neljän tuulen tuvalla ei kuitenkaan tuottanut kaipaamiamme taviokuurnia. Ensimmäinen kunnon yllärilaji saatiin vasta Inarin venesatamasta, sillä sataman edustalla erään pienen saaren rannassa patsasteli valkoposkihanhi! Muut paikalta saamamme retkipinnat olivat naurulokki ja tilhi. Ivalo tarjosi myös muutaman hyvän lajin, sillä täsmäiskumme Pikku-Petsamoon tuotti laulavan pikkusirkun sekä puolenkymmentä tervapääskyä. Pellon reunassa hirvilavan päällä istuskellut piekana ei sen sijaan enää säväyttänyt – sen verran monta lajin edustajaa olimme jo päivän aikana havainneet.
Seuraava kohteemme oli Kaunispää ja pienen komppaamisen jälkeen Allu huusi jo keräkurmitsan löytyneen. Topin löytö oli sen sijaan ikävämpi, sillä huipulle nousevan hiihtohissin vaijerin alta löytyi kuollut keräkurmitsa (jonka otimme toki mukaamme ilahduttaaksemme sillä joko Helsingin tai Oulun eläinmuseon konservaattoreita). Eläväisempi kurmitsa näyttäytyi kuitenkin todella hienosti, sillä lähtiessämme alas huipulta se ilmaantui aivan tien viereen, jolloin Topi sai siitä hyviä kuviakin. Nyt meillä oli jo kohtuullinen kiire kohti etelää, joskin Porttipahdan kalasatamassa ehdimme lyhyesti kahvitella ja ihmetellä paikalla luuhannutta tylliä ja punajalkavikloa. Käynti Porttipahdan padolla yllätti puolestaan peräti kahdella hyvällä rallilajilla. Padon vierustalla istuskeli vanha merilokki ja sen alapuolella Kylmäsuvannossa uiskenteli kahden tukkakoskelon seuraan lyöttäytynyt mustakurkku-uikku! Padon edustalla oli myös puolensataa isokoskeloa.
Ilta alkoi olla jo pitkällä lähestyessämme Sodankylää. Peurasuvannon tornista emme löytäneet mitään mustavikloa ihmeellisempää, mutta Ilmakkiaavalla lajilistamme sai taas täydennystä kuovin ja käen sekä haara- ja törmäpääskyn muodossa. Tornin edustalta löysimme myös pari mustalintua ja vesipääskyä. Pohjois-Lapin muututtua Keski-Lapiksi myös lajikirjo laajeni, ja retkipinnoja tippui tasaisesti. Matarakoskelta saimme sepelkyyhkyn, Kersilöstä suopöllön ja Sattasesta laulurastaan ja Allun pohjustaman lapasorsan. Vasta iltayhdentoista aikaan olimme Siurunmaassa jalohaikarapaikalla, joskin pikainen silmäys jokivarteen näytti huonolta. Onneksemme lähitalon emäntä huomasi ja tunnisti meidät ja ohjasi meidät talonsa pihaan, josta jokivarressa kalastellut haikara näkyi upeasti. Myös lähipellolla jo viime käynnillämme näyttäytyneet metsähanhet olivat edelleen paikalla, ja kun paikalta saimme vielä valkoviklon ja punarinnan alkoi rallimme kulku tuntua jo erittäin hyvältä!
Siirtyessämme Siurunmaasta kohti Sodankylää soitti Allu jo autosta paikalliseen grilliin, josta otimme lennosta hampurilaiset matkaan ja siirryimme evästämään Jätevedenpuhdistamon portille. Ruokatauon jälkeen komppasimme jätärin, jossa pääsimme ensin seuraamaan suopöllön ja sinisuohaukkanaaraan kisailua, ja kohta löysimme joltakin lutakolta tylliparven, joka sisälsi viisi tavallista ja yhden pikkutyllin. Sodankylä oli nyt nähty ja pikaisen neuvonpidon jälkeen päätimme muuttaa alkuperäistä retkisuunnitelmaamme niin, että jatkaisimmekin kohti Pelkosenniemeä ja Kemijärveä, ja jättäisimme ajan puutteen vuoksi Savukosken ja Sallan kokonaan väliin. Vuorokauden vaihtuessa olimmekin sitten jo hyvää kyytiä matkalla kohti Pelkosenniemeä.
